Pelakuu valmiina permanentteihin, ripsipidennyksiin ja jalkahoitoihin

Teemat

wpelakuu.JPG

Anni Kulhomäki, Elisa Pääkkönen ja Maija Korpela ovat valmiita syksyn trendeihin.

Kiuruvedellä sijaitseva Pelakuu on ajan hermolla. Kampaamossa on valmistauduttu siihen, että permanenttien kysyntä lisääntyy myös Kiuruvedellä.

- Permanentti tuo kampauksiin runsautta ja ryhtiä. Niitä ottavat nykyisin nuoret ihmiset aiempaa enemmän ja siitä on tulossa oikean trendi, kertoo Maija Korpela.

Kampaajamestari sanoo, että erilaisten kiharrustekniikoiden avulla suomalaisesta ohuestakin hiuksesta tulee permanentin avulla näyttävä.

Permanenttien ohella Pelakuusta saa myös ripsipidennyksiä. Koko ajan suosiotaan kasvattavilla volyymiripsillä yhteen ripseen voi liittää useita ripsikuituja.

- Volyymiripset tuovat tuuheutta. Näin erillistä silmämeikkiä ei tarvitse aamulla, mutta silmät ovat silti huolitellut, kertoo ripsi- ja kynsimuotoiluja tekevä parturi-kampaaja Anni Kulhomäki.

Uutena palveluna Pelakuussa aloitetaan syksyn aikana myös jalkahoidot. Parturi-kampaaja ja hieroja Elisa Pääkkönen kouluttautuu myös jalkahoitajaksi.

-  Jalkahoitoon kuuluu vähän hierontaa, mutta ennen kaikkea hoidolla pyritään eroon kovettumista ja virheasennoista. Jalan virheasennot saattavat heijastua jopa niska- ja hartiasäryksi, kertoo Pääkkönen.

Kotimaa

Yritykset

Apec.fi